Elämä
on salakavaa koskaan ei tiedä mitä se heittää naamallesi, joskus
se vain tökkäisee tikulla silmään...
Tänään
käytiin Nekun kanssa uudelleen klinikalla. Aika oli jo kello 10
aamulla, vaikka en kouluun mennytkään en saanut nukkua pitkään.
Puoli kuudelta heräsinkin hyvin ”virkeänä”. Reissuun
lähdettiin ennen yhdeksää koska piti käydä muutaman mutkan
kautta.
Nikulassa
oltiin noin 9.40. Jaana halusi tutkia ponin niin, että ratsastan
joten nakkasin satulan, suitset ja itselle kypärän päähän ja ei
muutakuin käveleskemään. Ravihevoset kärryineen olivat melko
jännää katsottavaa. Vähän piti välillä puhista ja tuhista.
Ulkona ei ollut kovinkaan lämmin. Voisi olla helpompaa jos olisi
kunnolla kylmä eikä tälläinen välikeli.
Jaana
aloitti katsomalla ponin ravissa ilman taivuttamista molempiin
suuntiin ja sen jälkeen taivuttamisien kanssa. Nekku reagoi
molemmissa etujaloissa ylä-ja alanivelistä. Vasen puoli oli
selkeästi huonompi. Päätettiin piikittää vasen polvi sekä
vuohinen. Jouduttiin odotteleen jonkin aikaa omaa vuoroamme, sillä
klinikalla oli useampi asiakas kerrallaan. Lisäksi Jaana hoiti Nekun
selän. Kirohoito oli itsellä mielessä jo ennenkuin klinikalle
lähdettiin ja toivon todella että siitä oli edes hiukan apua.
Rangassa oli muutamia lukkoja, jotka onneksi saatiin aukaistua.
Suunta
tästä on toivon mukaan vain ylöspäin. Päällimmäisenä
mielessä, jossein poni paranekkaan?
"Et kyllä ota kuvaa kun en oo edustuskunnossa!" |
Illalla
meninkin tunnille Venlalla ja tarkoitus olisi osallistua
seuraluokkaan joka järjestetään aluekisojen yhteydessä tulevana
sunnuntaina. Alkaa pikkuhiljaa kisajännitys hiipiä ylle, sillä sen
mitä kilpakumppaneista tiedän tulee kova taistelu voitosta. Itsellä
tietty päällimmäisenä mielessä jos sinne kunniakierrokselle
pääsisi. ;) Lisäksi loppupäivän kuulun talkoo henkilöstöön.
Toivottavasti sää suosii, sillä en itsekään haluaisi olla kuin
uitettu koira kun pääsen radalta.
Venlalla
kävin useampi vuosi sitten säännöllisesti valmennuksissa sekä
harjoituskisoissa, joissa tulokset vaihtelivat laidasta laitaan.
Pidetään sormet ja varpaat ristissä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti