Klinikalla osa 2

Elämä on salakavaa koskaan ei tiedä mitä se heittää naamallesi, joskus se vain tökkäisee tikulla silmään...

Tänään käytiin Nekun kanssa uudelleen klinikalla. Aika oli jo kello 10 aamulla, vaikka en kouluun mennytkään en saanut nukkua pitkään. Puoli kuudelta heräsinkin hyvin ”virkeänä”. Reissuun lähdettiin ennen yhdeksää koska piti käydä muutaman mutkan kautta.

Nikulassa oltiin noin 9.40. Jaana halusi tutkia ponin niin, että ratsastan joten nakkasin satulan, suitset ja itselle kypärän päähän ja ei muutakuin käveleskemään. Ravihevoset kärryineen olivat melko jännää katsottavaa. Vähän piti välillä puhista ja tuhista. Ulkona ei ollut kovinkaan lämmin. Voisi olla helpompaa jos olisi kunnolla kylmä eikä tälläinen välikeli.

Jaana aloitti katsomalla ponin ravissa ilman taivuttamista molempiin suuntiin ja sen jälkeen taivuttamisien kanssa. Nekku reagoi molemmissa etujaloissa ylä-ja alanivelistä. Vasen puoli oli selkeästi huonompi. Päätettiin piikittää vasen polvi sekä vuohinen. Jouduttiin odotteleen jonkin aikaa omaa vuoroamme, sillä klinikalla oli useampi asiakas kerrallaan. Lisäksi Jaana hoiti Nekun selän. Kirohoito oli itsellä mielessä jo ennenkuin klinikalle lähdettiin ja toivon todella että siitä oli edes hiukan apua. Rangassa oli muutamia lukkoja, jotka onneksi saatiin aukaistua.

Suunta tästä on toivon mukaan vain ylöspäin. Päällimmäisenä mielessä, jossein poni paranekkaan?

"Et kyllä ota kuvaa kun en oo edustuskunnossa!" 

Illalla meninkin tunnille Venlalla ja tarkoitus olisi osallistua seuraluokkaan joka järjestetään aluekisojen yhteydessä tulevana sunnuntaina. Alkaa pikkuhiljaa kisajännitys hiipiä ylle, sillä sen mitä kilpakumppaneista tiedän tulee kova taistelu voitosta. Itsellä tietty päällimmäisenä mielessä jos sinne kunniakierrokselle pääsisi. ;) Lisäksi loppupäivän kuulun talkoo henkilöstöön. Toivottavasti sää suosii, sillä en itsekään haluaisi olla kuin uitettu koira kun pääsen radalta.

Venlalla kävin useampi vuosi sitten säännöllisesti valmennuksissa sekä harjoituskisoissa, joissa tulokset vaihtelivat laidasta laitaan. Pidetään sormet ja varpaat ristissä! 

Turhaa höpinää

Täällä taas pitkästä aikaa. Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt hyvä tovi, joten eiköhän olisi aika vihdoin kertoa mitä on reilu viikon aikana puuhailtu.

Nekku lomaili viikon ja on nyt aloittanut liikkumisen pikku hiljaa ratsastajan kanssa. Olen pyrkinyt tekemään noin kolmen kilometrin maastokävelyjä, joihin lisätään joka kerta hiukan enemmän ravia. Nekku on tuntunut tosi hyvältä varsinkin suorilla urilla. Katsotaan kun ympyröillä ravailu palaa kehiin miten käy. Pääsääntöisesti olen mennyt ilman satulaa ja tänään kävin kävelemässä kärryjen kansssa.

Lisäksi pakastinta täyttää varsin hyödylliseksi huomattu tuote nimittäin kylmäyssuojat. Voin sanoa etten näistä tule koskaan luopumaan! On niin kätevää laittaa kylmäyssuojat ja puuhailla kaikkea muuta sillä välin kun suojat tekevät kaiken työn eikä itse tarvitse odotella vesiletkun kanssa.

Katsotaan miten ehdin postailla kun koulutkin ovat alkaneet. Ideoita saa toki heittää! 

"Huomatkaa mut nyt! Ne porkkanat on tossa oven vieressä!"

Kumpa ruusuilla tanssiminen olisi helppoa

Odotusta, jännittyneisyyttä, pelkoa tulevasta... Mitä kaikkea tunteita voikaaan tuntea samalla hetkellä kun eläinlääkäri tutkii ponia.

Itse olen ollut kuumeessa eillisestä saakka joten tämä päivä mentiin buranan voimalla. Ehkei mikään fiksuin ratkaisu mutta halusin välttämättä mukaan klinikalle.

Nekku ei ollut kovinkaan tyytyväinen kun joutui traileriin vaan yritti jälleen kerran kiemurrella ja kyseenalaistaan lastaamista. Liinan avustuksella kuitenkin poni meni muitta mutkitta kyytiin.

Perillä oltiin juuri ajallaan. Pelkäsin jopa, että myöhästyttäisiin sillä äiti jäi jälleen kerran kuppaamaan jonnekkin. Varmaan tiskaamaan astioita tai jotain muuta vastaavaa.

Ensin käveltiin ja ravattiin suoralla ( tai ainakin yritys oli hyvä sillä poni oli päättänyt että tänään ei ravia irtoa muutamaa askelta enempää). Saatiin muutama raviaskel suoralla uralla. Otettiin vielä pari kierrosta liinassa jossa ravaaminen oli hiukan helpompaa. Pikaisen tutkimisen jälkeen siirryttiin sisälle ottamaan röntgenkuvat etujaloista.

Röntgenkuvista ei paljastunut onneksi mitään hälyttävää. Molemmista etujaloista paljustui luupiikit kavionivelissä. Luupiikit olivat onneksi niin pienet etteivät ne vaikuta ponin elämään tai käyttöön mitenkään. Molemmat jalat piikitettiin ja Nekku käyttäytyi superhyvin. Tietty se pieni ja suriseva kone oli aika vaarallinen mutta tämä poika sentään neuloja pelkää. Rauhoittaa ei siis tarvinnun lainkaan. 

reipas poni odottamassa kotiinlähtöä

Kotiinpäin lähdettiin helpottuneissa tunnelmissa. Loppupäivän Nekku saa oleskella karsinassa ja huomenna pääsee tarhailemaan normaalisti. Liikutus aloitetaan viikon kuluttua ja toivotaaan sormet ja varpaat ristissä, että poni vastaa piikitykseen hyvin!

Lainahepan kyydissä

Täytyy vain myöntää että koulun alettua en vain jaksaisi tai ehtisi istua koneen ääressä vaikkei läksyjä olekkaan 70 kilometrin matka kaksi kertaa päivässä ottaa veronsa. Illalla tekee mieli vain käydä tallin kautta ja kaatua sängyn pohjalle. Onneksi vielä kuitenkin suhteellisen valoisaa.

Tänään kävin ratsastamassa ystäväni Jonnan risteytysponilla Pojulla. Koulun jälkeen kävin Nekun kanssa kävelemässä ja sainkin pikimiten lähteä pyöräilemään kohti Veteliä. Sää oli lämmin ja jopa liiankin hiostava pyörällä ajamiseen.

Olinkin hiukan ajoissa ja odottelin hetken Jonnaa. Vaihdoimme vaatteet ja laitoimme Pojun valmiiksi ja eikun kentälle. Jonna huuteli mulle ohjeita sekä neuvoja. Lisäksi alku-ja välikäyntien aikana ei mun annettu levätä ja nyt lonkkani huutavat tuskasta. Kuitenkin

jännittävin tunne oli kun hyppäsin alas selästä jalkojen tuntuesssa makarooneilta.

Aluksi kävelin muutamia kertoja jonka jälkeen Jonnan opastuksella tein erilaisia jumppaliikkeitä. Yllättävän rankkaa. Ravissa tein molempiin suuntiin ympyröitä ja suunnanvaihtoja. Samalla Jonna muistutteli käsistä ja jaloista, jotka elivät omaa elämäänsä. Otin myös laukassa muutamia ympyröitä. Laukassa oli paljon helpompi istua kuin ravissa. Johtui ehkä Pojun supertasaisesta keinuheppa laukasta.

Välikäyntien jälkeen tehtiin tehtävää ympyrällä. Puolikas laukassa ja puolikas ravissa. Samalla minun piti siirtää energiapallo pohkeen ja ohjan väliin. Tehtävä onnistui omaan näkemykseni mukaan hiukan tahmeasti. Kuski ei ollut ohan tilanteen tasalla ja tuntui että ratsastin ala-arvoisen huonosti, vaikka niitä hyviä pätkiäkin oli muutamia. Lopuksi alkoi kädet ja mahdollisesti kintutkin pysymään oikealla paikallaan.

Loppukäyntien aikaan Jonna meni laittamaan santeria valmiiksi. Purin Pojun ja pesin hiet pois. Kuvasin Jonna ratsatssusta Santerilla ja lähdin kohti kotia. Aika rientää nopeasti tallilla ja varsinkin hyvässä seurassa!

Tähänkään postaukseen ei ole kuvia mutta ehkä seuraavaan? :)

"Mullapa onkin rusketusraidat vai oliko ne klippausrajat?"

Tapahtui eilen:

Aamulla yritin nukkua myöhään, mutta ei siitä mitään tullut kun aurinko paistoi täydeltä terältä suoraan tyynylle. Tänään siihen ei ollut edes mahdollisuutta, sillä serkun rippijuhlat painoi päälle. Kirkossa piti olla ennen kymmentä.

Nekku pääsi liikkumaan kevyesti vapaapäivän jälkeen. Kävimme puolen tunnin maastolenkin, jonka välissä innostuin myös hiukan kouluilemaan pellolla joka oli matkan varrella. Tein käynnissä ja ravissa muutamia ympyröitä ja parit väistöt testimielessä. Nekku toimi tosi hyvin, kun aikoinaan ei pellolla voinut mennä ravissa, ilman satulaa puhumattakaan. Kontroilloin kuitenkin hiukan liikaa Nekun menoa varsinkin vasempaan suuntaan, johon poni on jäykempi ja vasen on myös itselleni vaikeampi kierros.

Nekun turkki hiukan keveni, sillä ensimmäistä kertaa ikinä klippasin ponille vauhtiraidan kylkeen. Ehkä nyt ei sentään hikoilltaisi ihan käyntilenkillä. Nekkuakaan ei koskaan ole ennen klipattu, joten en voinut odottaa täysin jännitymätöntä käytöstä.

Alkuun totuteltiin klipperin äänen muutaman metrin välimatkan päästä. Käynnistin koneen, annoin sen olla hetken päällä, sammutin ja kävin taputtamassa ponia kaulalle klipperi toisessa kädessä. Toistin samaa muutaman kerran kunnes ääni oli ponille ihan okei. Tässä vaiheessa ajattelin tilanteen olevan liiankin helppoa, noh se muuttukin kun kosketin ponia ensimmäsitä kertaa klipperillä, joka ei ollut edes käynssä. Nekku saikin hirveän kohtauksen. Nekku vetäisi itsensä salaman nopeasti taaksepäin jolloin riimut jäivät heilumaan ilmaan narujen varaan. Nekku katseli vähän hölmistyneenä kun riimut jäi matkan varrelle ja jossain vaiheessa yrtittikin jo paeta. Matka keskeytyi kuitenkin ekalle ruohotupsulle.

Riimu uudelleen päähän ja homma aloitettiin alusta. Ponia alkuun hiukan jännitti. Herkuille persolla ponilla kuitenkin namit tekivät tehtävänsä ja homma alkoi luistaa varsin jouhevasti! Puolen vaihtuessa piti vähän jännittää uudelleen. Lopuksi poni ei enään edes huolinut herkkuja ollenkaan vaan nuukaisi herkkua ja jätti syömättä.

Poni käyttäytyi hyvin, joten ei syöty koko norsua kerralla. Jätettiin siis tällä kertaa vauhtiraita vaiheeeseen.

Tänään jatkettiin siiitä mihin eilen jäätiin pienen, mutta lyhyen alkujännityksen turvin. Nekku rentoitui melko pian. Ajamatta jätettiin vain kaula, jalat, pää sekä satulanpaikka. Lopputulos näytti tältä:

 

selkäpiitä karmiva puhelinkuva lisäksi ruoho oli paljon kiinnostavampaa kuin poseeraaminen. 

Harmi, että tuo valo osuu juuri niin ettei etuosan leikkausta näy. Ehkä ei mikään maailman hienoin klippaus, mutta olen kuitenkin tyytyväinen kun en ole koskaan ikinä klipannut hevosta.