"Mullapa onkin rusketusraidat vai oliko ne klippausrajat?"

Tapahtui eilen:

Aamulla yritin nukkua myöhään, mutta ei siitä mitään tullut kun aurinko paistoi täydeltä terältä suoraan tyynylle. Tänään siihen ei ollut edes mahdollisuutta, sillä serkun rippijuhlat painoi päälle. Kirkossa piti olla ennen kymmentä.

Nekku pääsi liikkumaan kevyesti vapaapäivän jälkeen. Kävimme puolen tunnin maastolenkin, jonka välissä innostuin myös hiukan kouluilemaan pellolla joka oli matkan varrella. Tein käynnissä ja ravissa muutamia ympyröitä ja parit väistöt testimielessä. Nekku toimi tosi hyvin, kun aikoinaan ei pellolla voinut mennä ravissa, ilman satulaa puhumattakaan. Kontroilloin kuitenkin hiukan liikaa Nekun menoa varsinkin vasempaan suuntaan, johon poni on jäykempi ja vasen on myös itselleni vaikeampi kierros.

Nekun turkki hiukan keveni, sillä ensimmäistä kertaa ikinä klippasin ponille vauhtiraidan kylkeen. Ehkä nyt ei sentään hikoilltaisi ihan käyntilenkillä. Nekkuakaan ei koskaan ole ennen klipattu, joten en voinut odottaa täysin jännitymätöntä käytöstä.

Alkuun totuteltiin klipperin äänen muutaman metrin välimatkan päästä. Käynnistin koneen, annoin sen olla hetken päällä, sammutin ja kävin taputtamassa ponia kaulalle klipperi toisessa kädessä. Toistin samaa muutaman kerran kunnes ääni oli ponille ihan okei. Tässä vaiheessa ajattelin tilanteen olevan liiankin helppoa, noh se muuttukin kun kosketin ponia ensimmäsitä kertaa klipperillä, joka ei ollut edes käynssä. Nekku saikin hirveän kohtauksen. Nekku vetäisi itsensä salaman nopeasti taaksepäin jolloin riimut jäivät heilumaan ilmaan narujen varaan. Nekku katseli vähän hölmistyneenä kun riimut jäi matkan varrelle ja jossain vaiheessa yrtittikin jo paeta. Matka keskeytyi kuitenkin ekalle ruohotupsulle.

Riimu uudelleen päähän ja homma aloitettiin alusta. Ponia alkuun hiukan jännitti. Herkuille persolla ponilla kuitenkin namit tekivät tehtävänsä ja homma alkoi luistaa varsin jouhevasti! Puolen vaihtuessa piti vähän jännittää uudelleen. Lopuksi poni ei enään edes huolinut herkkuja ollenkaan vaan nuukaisi herkkua ja jätti syömättä.

Poni käyttäytyi hyvin, joten ei syöty koko norsua kerralla. Jätettiin siis tällä kertaa vauhtiraita vaiheeeseen.

Tänään jatkettiin siiitä mihin eilen jäätiin pienen, mutta lyhyen alkujännityksen turvin. Nekku rentoitui melko pian. Ajamatta jätettiin vain kaula, jalat, pää sekä satulanpaikka. Lopputulos näytti tältä:

 

selkäpiitä karmiva puhelinkuva lisäksi ruoho oli paljon kiinnostavampaa kuin poseeraaminen. 

Harmi, että tuo valo osuu juuri niin ettei etuosan leikkausta näy. Ehkä ei mikään maailman hienoin klippaus, mutta olen kuitenkin tyytyväinen kun en ole koskaan ikinä klipannut hevosta.